Hirsirakennuksen veistäminen

Hirren veistäminen on yleistynyt ja levinnyt Suomeen pitkän ajanjakson aikana. Hyväksi havaitut työtavat ovat kehittyneet ja kehittyvät edelleen käytännön kokemusten ohjaamana. Näiltä sivuilta löydät tiiviin peruspaketin siitä, mitä käsityönä tehtävä veistäminen on nykyään.

Vaikka hirsitaloissa kunnoitetaan yhä perinteisiä muotoja ja ulkonäköä, on hirsi osaavissa käsissä materiaali, josta pystytään rakentamaan persoonallisia ja yksilöllisiä rakennuksia. Suunnittelu voi lähteä liikkeelle vaikka vanhasta ovesta tai ikkunasta, jonka ympärille tehdään samaan tyyliin sopiva rakennus.

“Me veistäjät ammennamme ikiaikaisesta perinteestä työtapoja tähän päivään sovittaen. Tämän teemme kunnioituksella, hartaudellakin, mutta myös tietoisina siitä, että ajat ovat muuttuneet ja nykyään osaamme itse asiassa tehdä saman asian hieman paremmin kuin ennen, koska osaamisemme rakentuu kaiken vanhan päälle. Valitettavan yleinen harhakäsitys on, että veistoperinne olisi katkennut. Itse ajattelen, että entisajan veistäjät katselisivat työtämme kiitollisina, syvän kunnioituksen vallassa. Aivan samanlaisen, jota me koemme katsoessamme museoviraston opetusvideota. He ajattelisivat, että työmme on suoraa jatkoa heidän työlleen.”, kiteyttää veistäjä Timo Aro-Heinilä perinteen ja nykyajan kohtaamista.